Kirjaverstaan maaliskuuta


Teurastamon uusi Kirjaverstas käynnistelee toimintaansa. Vuodenvaihteessa avattu uusi tila on jo toiminut kirjakauppana ja opetuksessa ja nyt tulossa on ohjelmaa sekä aikuisille että lapsille.

Perjantaina 10. maaliskuuta pidetään ensimmäinen Perjantaiverstas, Kirjaverstaan iltaklubi, jossa on tarjolla kirjallisia yllätyksiä: kohtaamisia, keskustelua, runoa, proosaa, kuvaa ja musiikkiakin. Klubi alkaa pääsääntöisesti klo 18, mutta aika kannattaa tarkistaa erikseen. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy ja pientä tarjoilua. Meille saa myös ehdottaa klubi-ideoita!

Ensimmäisellä Perjantaiverstaalla on juhlan aiheena kaksi uutta runokokoelmaa: Markku Aallon Maailmanlopun takuumies ja Riikka Heinosen 17 tuntia. Kirjailija-runoilija Sinikka Vuola haastattelee tekijöitä, ja ohjelmassa on myös runojen luentaa.

Seuraavana perjantaina 17. 3. alkaa kuvittaja-valokuvaaja Kati Rapian kuvakirjakerho, jossa kulloinenkin kutsuvieras, taiteilija tai muu kuvakirjojen intohimoinen rakastaja, esittelee kerholaisille 3–5 tärkeintä kuvakirja-aarrettaan. Tyylilaijina on kirjojen yltiöpäinen ylistys ja hehkutus. Kuvakirjakerho kokoontuu kerran kuussa, ja Kati toimii sen emäntänä.

Viikon päästä 24. 3. Perjantaverstaalla julkistetaan Jesse Matilaisen historiallinen sarjakuvaromaani Suomen suurin kommunisti, jossa pääosissa ovat mm. Otto Wille Kuusinen, Tyyne Tokoi ja Arvo ”Poika” Tuominen.

Kirjaverstaan lauantai-iltapäivät omistetaan lapsille ja vanhemmille. Kuun viimeisenä lauantaina pidetään aina Sarjakuvakeskuksen perinteinen askartelupaja, ja muina päivinä on luvassa muun muassa lastenkirjantekijöiden vierailuita, satuhetkiä ja työpajoja. Ensimmäinen vieras on kirjailija Tomi Kontio, joka tulee lukemaan lastenkirjojaan 18. 3.

Kirjaverstas on Sarjakuvakeskuksen, Toukka Lastenkirjakioskin, Nide-kirjakaupan ja Kuvittajat ry:n perustama tila, joka on yhdistelmä kirjakauppaa ja tapahtumia. Se löytyy Teurastamon pihalta, vinosti Kellohallia vastapäätä. Osoite on Työpajankatu 2 a, R 4.

Kirjaverstas on auki ma-pe klo 12–17 ja la klo 12–16.

Lisätietoa Kirjaverstaan facebook-sivulta.