Kirjakauppaketju, ota oppia Alkosta!


Reetta Niemelä, lastenkirjailija

Minua lähin kirjakauppaketjun myymälä sijaitsee varsinaissuomalaisessa ostoskeskuksessa kenkäkauppojen, meikkiputiikkien ja jätskibaarien keskellä.

Käydessäni muilla asioilla haluan tietysti piipahtaa myös kirjakaupassa. Viime aikojen kiehtovat kuvakirjauutuudet! Ehkäpä saan ostettua nyt muutaman helmen, ettei vain käy niin kuin usein ennenkin; jos kuvakirjoja ei osta saman tien, kun ne ilmestyvät, niitä ei pian enää saa kirjakaupoista. Kirjastostahan niitä toki voi lainata, mutta lopulta ne kuluvat sielläkin ja poistetaan. 

Istun kaupan lattialla. Kuvakirjat ovat nimittäin alimmaisella ja toiseksi alimmaisella hyllyllä, ilman mitään järkevää järjestystä. Osasta on useampia kappaleita, osasta vain yksi. Käyn kirjoja läpi yksitellen kiskomalla niitä hyllystä. Kaikki muistikuvani syksyn kiinnostavista kirjoista alkavat haihtua ilmaan. Vannotan itseäni, että seuraavan kerran tulen tänne listan kanssa.

Kohtelias nuori myyjä tulee kysymään, voisiko hän auttaa. Sanon etsiväni tämän vuoden uusia kuvakirjoja. Hän osoittaa hymyillen pöytää, jolle on kerätty uutuuksia. Kyseisen ketjun uutuuspöydät on käyty läpi yhdellä vilkaisulla, ja niissä on muutaman suosikin lisäksi lähinnä pelejä ja huonoja käännöskirjoja. Aikuisten uutuuspöydät ovat paljon monimuotoisempia. Olen hämilläni. Miksi kuvakirjoja pitää kiskoa hyllystä lattiatasosta? Miksi niin moni upea kotimainen kirja puuttuu? Missä on suurin osa viime vuosina ilmestyneistä aarteista? Miksi myyjä ei tiedä, mitä tarkoittaa uusi kuvakirja? 

Nostelen alahyllyiltä salaa esille ja uutuuspöydälle kollegojen kirjoja. En muka muista, mistä ne otin. Äkkiä löydän hyllystä Hannamari Ruohosen Kadonnut äitini –kirjan. Sen olen halunnut! Itsetuntoni saa vahvistusta ja muistan myös toisen kirjan, jota himoitsen; Nina Pirhosen katselukirjan Viuh, Viuh. Ällistyksekseni löydän sen toiseksi alimmalta riviltä. Jes! Tarjouksella (9,95 euroa) ostan Ulf Starkin kirjoittaman, Linda Bondestamin kuvittaman ja Liisa Ryömän suomentaman suurenmoisen Oma pieni pikkuruinen -kirjan. Sen painos lienee isohko, sillä kirjaa on yhä, kolme vuotta julkaisemisen jälkeen kirjakaupoissa. Tarjouksella lähtee kyytiini myös Hannu Hirvosen kirjoittama ja Virpi Pennan kuvittama, leppoisa ja tunnelmallinen Pullopostia tietenkin! 

Kassalla muistan äkkiä vielä yhden uutuuskirjan. Uuden kiinnostavan kuvittajan Teemu Juhanin ja Magdalena Hain Kurnivamahainen kissa. En ole vielä edes lainannut sitä kirjastosta. Myyjä sanoo, että kirja kuulostaa jotenkin tutulta. Aivan! Magdalena Hai on ollut heillä vieraana, ja myyjä hakee minulle hänen Haiseva käsi -kirjansa, mutta nyt etsin kuvakirjaa. Tässä se on. Kirjan välissä on lappunen jossa lukee: Tästä puhutaan! 

Lähden sekavassa mielentilassa pois kirjakaupasta. Puristan sylissäni kuvakirjoja, aivan kuin olisin pelastanut kallisarvoisen kulttuuriaarteen. Ja niinhän minä olenkin.  Mietin muita saman päivän asiointejani esimerkiksi Alkossa ja apteekissa. Miten ne ovat onnistuneet laajassa valikoimassa? Miten niiltä liikenee jokaiseen puotiin asiantuntija, jonka kanssa löydät aina sen, mitä etsit ja enemmänkin. Entäpä jos kirjakauppaketju kouluttaisi myyjiä erikoistumaan? Jos paikalla olisi aina joku, joka oikeasti tuntee lasten- ja nuortenkirjat?  Myyjien vikahan tämä tilanne ei ole, he tekevät kyllä parhaansa.

Palaan viikon kuluttua ja haluan tehdä tilauksen. Myyjä ei löydä koneelta tunnetuimpiin kuvittajiimme kuuluvaa Linda Bondestamia ennen kuin tavaan hänelle sukunimen.  Suurenmoinen Rosabel tilattu! Kerron myyjälle myös Ville Hytösestä ja hänen kirjoistaan.  Nevö höörd. Tilaan Pietimetsä, Puuh -kirjan. Hyllyyn – ei suinkaan uutuuspöydälle – on ilmestynyt myös vastailmestynyttä Leijona se venytteli -runokokoelmaa. Nappaan kappaleen mukaani, sillä koetan kerätä kaiken ilmestyvän lastenrunouden. Tilaus sujuu mallikelpoisesti, ja saan pian ilmoituksen  kännykkääni kirjojen saapumisesta. 

Kassalla myyjä on ihmeissään. Näin hienoja kirjoja! Niinpä. Mutta hei, asian pitäisi olla toisin päin. Myyjän pitäisi esitellä minulle, asiakkaalle inspiroivia kirjoja. Koetan purnuttaa, että ajattelepas, jos ne olisivat esillä, niin että perheet löytäisivät ne? Kuinka tärkeää se olisi. Ja hitsi, jos ei tarvitsisi etsiä niitä lattiarajasta. 

Pitääkö ryhtyä tilaamaan kirjoja vain nettikirjakaupoista ja suoraan kustantajalta? Niin olen tehnyt jo jonkin aikaa, ja onhan se toimivaa. Mutta se ei auta siihen, että iso osa perheistä ei tiedä mitä etsiä, netistäkään. Kun lastenkirjoista ei ole arvioita mediassa, eikä niistä näe kappaleita kirjakaupoissa ja palkintoehdokkainakin niitä näkyy harvakseltaan, kuvakirjakentän selvittäminen vaatii aikamoista salapoliisityötä. Samalla syntyy vaikutelma, että kuvakirja ei ole arvokas.

Kuvakirjojen tekeminen on työni ja intohimoni. Olen työstäni ylpeä ja toivon, että kirjakaupatkin olisivat. Niinpä rakas kirjakauppaketju, jospa ottaisit oppia Alkosta: kouluta osa myyjistäsi niin, että heillä olisi aitoa asiantuntemusta lasten ja nuorten kirjallisuudesta. Kiitos!